Uusi otsikko

Taisin julistaa tauon hieman mahtipontisesti. Ei voi mitään. Aina ei voi onnistua, vaikka onkin runoilija, jota ajaa sisäinen sanomisen pakko. Voi, tietäisitpä kuinka olen kärsinyt tämän tauon aikana. Kirjoitin siitä runon sinulle. Se menee näin:


Meni surkeasti.
Meni surkeasti Turussa. Tampereella. Ja Torniossa.
Join. Viinaa.
Viinaa. Join.
Ja jossain erikoisemmassakin paikassa. Meni surkeasti ja join.
Join.
Jotain jännää viinaa.
Niin surkeasti meni, että tuli pakko sanoa, että on sanomisen pakko.
Sisäinen pakko.
Pakko sisäinen.
Sanoinhan sitten. Sanoin, että on niin suuri tuska. Niin suuri tuska.
Että.
On pakko sanoa.
Että en muuten näitä runoja kirjoittaisi. Jos ei olisi sisäinen pakko.
Voisitteko arvostaa.
Arvostaa vähän.
Enemmän kuin diplomi-insinööriä ja ekonomia. Puku päällä ja alla.
Mun on pakko.
Melkein pakko.
Kirjoittaa kaikesta mitä olen tuntenut. Kokenut ja tuntenut.
Ja etupäässä.
Olen tuntenut.
Kirjoittamisen pakkoa. Sanomisen pakkoa. Ja puvut vituttaa.